LAATU, NOPEUS JA TOIMITUSVARMUUS
Palveluja aitoon asiakastarpeeseen
Pelaserista lyhyesti
Pelaser Oy on vuonna 2007 perustettu konepaja. Toimimme viitostien varrella Kuortissa, Etelä-Savossa (kts. kartta). Olemme alihankintayritys, teemme asiakkaille heidän piirustustensa pohjalta tuotteita aina suorista leikkeistä laajempiin osakokonaisuuksiin.
Pelaser Oy on varsin nopeassa ajassa kasvanut kahden miehen konepajasta merkittäväksi metalliyritykseksi. Teräslevyjen ja ohutlevyosien käsittelyyn erikoistunut perheyrityksemme työllistää tänä päivänä yli 40 metallialan ammattilaista, ja liikevaihtomme oli edellisenä toimintakautena yli 11 miljoonaa euroa.
Palveluita täyttämään Sinun tarpeesi
Meille on ollut alusta lähtien tärkeää kehittää palvelujamme olemassa olevan asiakastarpeen mukaan. Aloitimme liiketoiminnan laserleikkauksella, ja jo pian laajensimme palvelujamme vastaamaan asiakkaidemme tarpeiden kehitystä. Tänä päivänä palvelukokonaisuutemme on yksi Suomen monipuolisimmista.
Laatu, nopeus ja toimitusvarmuus
Tasainen kasvumme perustuu hyvään laatuun, nopeuteen ja toimitusvarmuuteen.
Miksi Pelaser?
Monipuolinen ja kokonaisvaltainen palvelutarjontamme on ennen kaikkea sinun etusi. Säästät merkittävästi aikaa, vaivaa ja rahaa aina rahdeista lähtien, kun tiedät saavasi eri jalostusvaiheita läpikäyneen kokoonpanosi yhdestä ja samasta paikasta: Pelaserilta. Valmistamme sekä pieniä että suuria sarjoja samalla raudanlujalla ammattitaidolla ja ylpeydellä.
Tarvittaessa saat meiltä neuvoja ja ohjeita meiltä tilattavan osakokonaisuuden suunnitteluun ja valmistamiseen. Tavoitteenamme on valmistettavan tuotteen kokonaisvaltainen valmistusprosessin optimointi.
Pelaser pystyy leikkaamaan leikkeet monella menetelmällä. Asiakkaanamme sinun ei kuitenkaan tarvitse huolehtia, mikä leikkaustekniikoistamme olisi kulloinkin sopivin. Kerro meille vain tarpeesi, me valitsemme oikean leikkaustekniikan ja huolehdimme siitä, että leikkausjälki on vaadittua laatua ja kustannustehokkaasti toteutettua – toimitusnopeudesta tinkimättä.