VASTUULLISUUS
Eettinen ohjeistus Pelaserilla
Eettinen ohjeistomme kertoo millainen toimija olemme suhteessa asiakkaisiimme, henkilöstöömme, toimittajiimme, yhteistyökumppaneihimme ja yritykseen läheisissä suhteissa oleviin muihin sidosryhmiin. Toiminnassamme noudatamme luonnollisesti lakeja, määräyksiä ja toimimme eettisesti kestävällä tavalla. Eettinen ohjeisto ohjaa pelaserilaisia tekemään oikeita ratkaisuja ja käyttäytymään vastuullisesti eteen tulevissa monissa käytännön tilanteissa.
Toimimme tuottaaksemme asiakkaalle räätälöidyn palvelupaketin, jonka kautta asiakas saa meiltä juuri sellaisen ohutlevystä valmistetun osan tai osakokonaisuuden, joka vastaa parhaiten asiakasyrityksen tarpeita. Tarvittaessa oman asiantuntemuksemme avulla pyrimme luomaan asiakkaalle mahdollisimman hyvän ja kustannustehokkaan ratkaisun. Autamme asiakasta tällaisen ratkaisun löytämisessä. Toimimme asiakaslähtöisesti, joustavasti, luotettavasti sekä nopeasti. Arvomme ja eettisen toiminnan periaatteet kuvaavat kuinka toimimme ja mitä haluamme saavuttaa yrityksenä.
Eettisissä ohjeissa ja myös käytännössä liiketoiminnassa rakennamme pitkän aikavälin asiakassuhteita, joissa olemme asiakkaamme luotettu kumppani, joka hoitaa liiketoimintaansa vastuullisesti. Tuemme omalla toiminnallamme asiakkaidemme toimintaa sekä heidän kumppaninaan autamme tuotteidemme sekä palvelujemme kautta asiakkaitamme saavuttamaan heidän tavoitteensa. Samoja periaatteita noudatamme myös yhteistyössä omien toimittajiemme kanssa.
Työntekijöidemme suuntaan toimimme vastuullisena työnantajana. Oma menestyksemme nojaa työntekijöidemme osaamiseen sekä työntekijöiden saatavuuteen haasteellisessa maaseutuympäristössä. Pitkän aikavälin molemminpuolinen sitoutuminen on avain menestyksekkääseen suoriutumiseen haastavilla työmarkkinoilla.
Eettisten ohjeiden mukaisen toiminnan periaatteita noudattamalla toimimme vastuullisena yhteiskuntamme sekä yhteisön jäsenenä. Samalla pystymme saavuttamaan omat tavoitteemme toimien samalla vastuullisesti.
Toiminnassamme meitä ohjaavat Pelaser Oy:n arvot.
Arvot
Olemme luotettava partneri sidosryhmillemme. Haluamme erityisesti korostaa luotettavuutta sisäisesti henkilöstöämme kohtaan ja toisaalta luotettavuutta toimittajana asiakkaidemme suuntaan. Olemme kaikille sidosryhmillemme luotettava kumppani. Toimimme aina vastuullisesti ja vastuuntuntoisesti. Voit luottaa sanaamme. Vastuullisuus näkyy sisäisesti myös työturvallisuudessa. Seuraamme aktiivisesti työtapaturmien määrän kehitystä. Tuemme mahdollisuuksien mukaan omalta osaltamme myös asiakkaidemme vastuullisuuspyrkimyksiä omissa liiketoiminnoissaan.
Asiakaslähtöisyys ohjaa Pelaserin toimintaa. Yrityksen perustamisesta lähtien olemme aina kuunnelleet ns. herkällä korvalla asiakkaidemme tarpeita ja ne ovat aina vaikuttaneet toimintamme kehittämiseen. Näin toimimme myös tulevaisuudessa. Räätälöimme tarjoamamme palvelut asiakkaille heidän tarpeidensa mukaan. Näemme itsemme korkeatasoisten palvelujen tuottajana asiakkaillemme. Hyödynnämme osaamistamme asiakkaan tilanteeseen parhaimmin sopivan palvelukokonaisuuden löytämiseksi.
Joustavuus on myös keskeisessä roolissa Pelaserin toiminnassa. Joustavuus ilmenee monissa asioissa. Toimimme asiakkaiden kanssa aina joustavasti oikean palvelupaketin löytämiseksi. Joustavuutemme näkyy myös tarvittaessa toimituksen nopeudessa ja toimitustavassa. Pienenä organisaationa olemme myös ketterä. Ketteryys näkyy sopeutumisen nopeudessa. Tarvittaessa myös päätöksiä muutosten osalta pystymme tekemään nopeasti, koska organisaatiomme on matala. Nykypäivänä muutokset markkinoilla ovat nopeita. Kykymme sopeutua uuteen tilanteeseen nopeasti on tällaisilla markkinoilla tärkeää.
Pyrimme aina kehittämään toimintaamme. Saamme ideoita kehittämiseen asiakkailtamme, mutta myös talon sisältä. Pyrimme olemaan kehityshakuinen organisaatio nyt ja tulevaisuudessa. Tällainen kehityshakuisuus on osa yrityksemme kulttuuria. Olemme toimintatavaltaan moderni organisaatio alihankintakonepajana nyt ja tulevaisuudessa.
Toimimme hankinnan ja sisäisten prosessiemme osalta tehokkaasti ja kustannustietoisesti. Kehittyminen näiltä osin on aivan olennaista. Myös uudet toimintamallit ja tavat toimia ovat keskeinen osa tätä kehitysprosessia. Asetamme mittareita toimintamme ja tehokkuutemme seuraamiseen ja seuraamme koko organisaationa kyseisiä mittareita ja teemme suunnitelmia oman toimintamme kehittämiseksi. Myös digitaalisen liiketoiminnan mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen ovat keskeisessä roolissa tehokkuusajattelussamme.